12.1.2023 9.00Kahden alaa riepotelleen koronavuoden jälkeen kansainvälinen matkustus lähti vihdoin reippaaseen kasvuun vuonna 2022. Covid-19-pandemiaan liittyvät matkustus- ja kokoontumisrajoitukset estivät vielä vuoden ensimmäisinä kuukausina monen matkailuyrityksen toiminnan käynnistämisen. Etenkin kansainvälisen matkustuksen parissa toimivat ja siitä riippuvaiset matkatoimistot, matkanjärjestäjät, kuljetus- ja majoitusyhtiöt, valuutanvaihtoyritykset, matkaoppaat ja lukuisat muut toimijat olivat odottaneet laajojen rokotusohjelmien ja muiden terveysturvallisuustoimien mahdollistavan matkustuksen käynnistymisen jo vuoden 2021 lopulla, mutta elpymisen alkua saatiin odottaa huhti-toukokuulle 2022 saakka. Osa yrityksistä sai matkatarjontansa käyntiin jo kevään ja kesän aikana, mutta monilla toiminnan todellinen startti nähtiin vasta alkusyksystä. Tästä alkaen kasvu on ollut vahvaa. Alkuvuoden menetetyt kuukaudet heikensivät kuitenkin väistämättä koko vuoden lopputulosta.