Etusivu > SMAL > Vuoden matkailualueet Suomessa jälleen valittu
Menneet uutiset
19.1.2023 12.00

Vuoden matkailualueet Suomessa jälleen valittu

Suomen matkailualan liitto SMAL, SUOMA ry sekä TAK Research ovat vertailleet eri kuntia, seutukuntia sekä maakuntia keskenään viidettä kertaa vuonna 2022.

Alueet on laitettu paremmuusjärjestykseen seuraavien kriteerien perusteella:

  1.  Rekisteröityihin majoitusliikkeisiin saapuneiden vieraiden määrän kehitys
  2.  Matkailijoiden viipymän kehitys
  3. Lomamatkailijoiden yöpymisten määrän tasainen jakautuminen eri kuukausille (sesonkivaihteluiden vähäisyys)
  4.  Majoitusmyynti asukasta kohden.

Vertailuun on otettu mukaan ne kunnat, seutukunnat ja maakunnat manner-Suomessa, joista on saatavissa majoitustilastoja vähintään puolen vuoden ajalta. Alueita oli vertailussa yhteensä 127. Mikään alueista ei ollut paras kaikilla mittareilla mitattuna, mutta menestyneimmät matkailualueet sijoittuvat kärkipäähän kolmella neljästä alueen matkailullista menestystä mittaavista tekijöistä. Näillä alueilla matkailijamäärä on kasvanut voimakkaasti, matkailijoita käynyt tasaisesti ympäri vuoden, majoitusmyynti suhteessa alueen väkilukuun ollut korkea sekä matkailijoiden viipymä on kasvanut vuoden aikana merkittävästi.

Vuoden 2022 aikana ulkomaalaisten matkailun suunta kääntyi vahvaan kasvuun pitkän pandemiajakson päätteeksi ja kotimaanmatkailu loisti voimakkaampana kuin koskaan. Monen kuukauden osalta kotimaisissa yöpymisissä rikottiinkin ennätyksiä koko maassa.

Vuoden matkailualueeksi Suomessa valittiin Inari-Saariselän matkailualue. Toiseksi tuli Kemi ja kolmanneksi Sodankylä. Inari-Saariselkä sai vertailussa 86,1 pistettä 100:sta mahdollisesta. Kemi sai 81,2 pistettä ja kolmanneksi tullut Sodankylä 79 pistettä.

Kunniamaininnoin huomioitiin alue, jossa matkailijoiden viipymä on pidentynyt eniten. Kunniakirjan matkailijoiden viipymän pitenemisestä sai Kolari, missä matkailijoiden viipymä majoitusliikkeissä piteni 31 prosenttia edellisen vuoden keskiarvosta.

Vuoden matkailualue Suomessa valitaan vuosittain. Palkitsemisella halutaan kiinnittää huomiota niihin asioihin, joiden kehittäminen tulisi olla matkailualueiden tavoitteena.

Lisätietoja:
Antti Honkanen, TAK Oy, puh. 050 541 6890
Heli Mäki-Fränti, SMAL, puh. 09 4133 3550
Jenni Kemppainen, SMAL, puh. 09 4133 3530
Hannu Komu, SUOMA, puh. 0400 615 756