VASTUULLINEN MATKAILU TARVITSEE MEITÄ KAIKKIA
Kuva: Aurinkomatkat
Olen viime aikoina selannut vanhoja lomakuvia ja kokenut kaipuuta lämpöön ja aurinkoon. Kuvat ovat täynnä vehreitä viidakoita, unelmien uima-altaita, suuntaa näyttäviä lentokenttäkylttejä, hotelleiden mykistäviä parvekenäkymiä ja kaupunkien hurmaavia pikkukujia. Ja ennen kaikkea hymyileviä ihmisiä. Kanssamatkustajia, matkaoppaita, hotelleiden väkeä, matkamuistomyyjiä ja ravintoloiden isäntiä. Kaikki nämä eri osat rakentavat minun lomani - ja samalla matkailun tulevaisuuden.
Kaikkien vastuu, myös sinun
Väitänkin, että lopulta matkailu on yhtä vastuullista, kuin kaikkien siihen osallistuvien tahojen heikoin lenkki. Ja sen vuoksi ketään ei saa jättää kyydistä, kun matkailualaa kehitetään entistä vastuullisemmaksi ja kestävämmäksi. Oli kyse matkanjärjestäjästä, retkituottajasta, ravintolasta, hotellista, matkailijasta tai mistä tahansa paikasta, palvelusta tai henkilöstä, joka on jollain tapaa osa matkaelämystä. Vastuu on siis kaikkien meidän, ja samalla meidän ei onneksi tarvitse tehdä kaikkea työtä yksin.
Koska vastuullinen matkailu edellyttää yhteistyötä, kokemusten jakaminen avoimesti ja muilta oppiminen on erityisen tärkeää. Kilpailuetua ei ole kenelläkään, jos muu systeemi ei toimi. Siksi perinteinen omien ideoiden panttaaminen on tänä päivänä vanhentunut malli toimia. Vastuullisuustyössä hyvä kertautuu, ja jakamalla omia ideoita ei menetä mitään, vaan päinvastoin.
Rohkaisen kaikkia matkailualan toimijoita osallistumaan aktiivisesti vastuullisuuskeskusteluun, erilaisiin tapahtumiin ja jakamaan avoimesti ajatuksia aiheesta. Hyvänä esimerkkinä omien kokemusten ja oppien jakamisesta oli SUSTOUR-projekti, jossa yli 600 matkailuyritystä pääsi jakamaan onnistumisiaan ja haasteitaan, ja sen kautta luomaan yhdessä uutta suuntaa vastuulliselle matkailulle.
Keskity aina olennaiseen
Yhteistyön kanssa vastuullisuustyön ytimessä on olennaisuus. Sen vuoksi vastuullisuustyön suora kopiointi on vaikeaa ja usein myös kannattamatonta. Siitä huolimatta mallia voi ja kannattaakin ottaa kokeneemmilta yrityksiltä, ja se myös nopeuttaa oman työn starttaamista. On kuitenkin tärkeää ja välttämätöntä tunnistaa juuri oman uniikin toimintansa vaikutukset, jotta tehdyllä työllä on aidosti merkitystä. Epäolennainen vastuullisuustyö ja -teot heikentävät sekä oman toiminnan kestävyyttä että sen uskottavuutta.
Joskus vastuullisuustyö saattaa tuntua suoraan sanottuna myös sekavalta, sekä sisältä että ulkoa päin. Erilaisia viitekehyksiä, ohjeistuksia ja kirjainyhdistelmiä on vaikka muille jakaa, ja niitä syntyy jatkuvasti lisää. Kun tietovyöry ja sanalyhenteiden kirjo alkaa hirvittää, voi katseen kääntää rauhassa kohti omia ydintoimintoja: mihin juuri minä tai yritykseni matkailutuotteen palveluketjussa vaikuttaa eniten, missä päin maailmaa vaikutukset tapahtuvat, mitä resursseja yritykseni käyttää palveluiden tuottamiseen ja missä kohtaa vaikutusmahdollisuuteni ovat suurimmat. Näiden kysymysten avulla voi palata itselle olennaisten toimien ääreen ja samalla myös vaikuttaa eniten.
Matkailun vastuullisuus ja sen myötä myös tulevaisuus on meidän kaikkien yhteinen ponnistus. Siksi kaikki on saatava mukaan tekemään kestävämpää juuri siitä, millä on omassa toiminnassa suurin merkitys ja vaikutus.
Kirjoittanut
Annika Rusanen
Tuotekehitys- ja vastuullisuuspäällikkö
Aurinkomatkat Oy