VASTUULLINEN LIIKEMATKUSTUS
COVID-19-pandemian aikana spekuloitiin siitä, palautuuko liikematkustus nopeammin takaisin ns. normaaliin kuin vapaa-ajanmatkustus. Mielipiteet vaihtelivat jonkin verran ajasta ja mielipiteen esittäjästä riippuen. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että liikematkustus ei ole vielä palautunut yhtä nopeasti entiseen, eli aikaan ennen pandemiaa. GBTAn (Global Business Travel Association) mukaan liikematkustuksen volyymi olisi vielä alle 70% vuoden 2019 volyymista. Liikematkustuksen kasvua edistävät erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset.
Voidaan sanoa, että liikematkustusta kuvaa tällä hetkellä varovaisuus. Lentokapasiteetti on edelleen alle vuoden 2019. Matkustusta ovat osittain vähentäneet Aasian pitkittyneet matkustuskiellot ja sota Ukrainassa. Suomen kohdalla tämä on tarkoittanut muun muassa pidempiä lentoaikoja Aasian kohteisiin. Liikematkustusta kuvaa varovaisuuden lisäksi myös digitaaliset työvälineet, joilla voidaan korvata ainakin osa matkustuksesta. Kansainväliset organisaatiot ovat jo aiemminkin korvanneet erityisesti niiden sisäisiä kokouksia matkustamisen sijaan etäkokouksilla.
Vastuullisuus on noussut yhdeksi merkittäväksi tekijäksi liikematkustuksessa. Vastuullisuus liikematkustuksessa ei tarkoita enää pelkästään hiilijalanjäljen mittaamista vaan sillä pyritään tuomaan esille myös asiakasyrityksen vastuullisuustavoitteita. Vastuullisuuden lisäksi eettisyyden merkitys on noussut, jossa painottuvat muun muassa monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallistaminen. Virgin Atlantic -lentoyhtiö sallii työntekijöidensä valita univormunsa sukupuoli-identiteettinsä perusteella. Lisäksi esimerkiksi sukupolvi Z’n (syntyneet 1997–2012) ostopäätökset perustuvat paljolti yrityksen sosiaalisiin ja poliittisiin linjauksiin ja toimintaperiaatteisiin.
Uusia vastuullisia tapoja vähentää matkustamisen hiilijalanjälkeä on SAF’n (Sustainable Aviation Fuel) käyttäminen lentokoneissa. Sen ongelmia ovat tietysti niin hinta kuin saatavuuskin. Sähköinen lentäminen puhututtaa, sillä se olisi yksi ratkaisu hiljaisempien lentokenttienkin ylläpitämiseen, myös Suomessa. Niillä lennettäisiin lähitulevaisuudessa lyhyitä syöttölentoja isommille kentille. Vaihtoehtoisia tapoja matkustaa ovat jo aiemmin mainitut etäkokoukset ja -työpajat, mutta myös maata pitkin matkustaminen. Ainakin jotkut julkiset organisaatiot sallivat osittain hitaamman tavan matkustaa kotimaan lisäksi ulkomaille. Euroopan unionin rahoittamat hankkeet sallivat nekin matkustamisen muilla kuin nopeimmilla ja halvemmilla tavoilla.
Yksi tapa vähentää liikematkan hiilijalanjälkeä on olla pidempään matkalla – vähemmän matkoja, mutta pidemmät viipymät. Tämä voi tarkoittaa sitä, että liikematkustaja valitsee perinteisen hotellin sijaan huoneistomajoituksen, joka mahdollistaa enemmän normaaliarjen kuin hotelliyöpyminen. Lisäksi työn ja vapaa-ajan yhdistäminen esimerkiksi pidennetyllä viikonlopulla voi olla hyväksyttävämpää kuin aiemmin.
Jarmo Ritalahti
Yliopettaja
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
07.02.2023