Matkailuala kasvun moottoriksi reilulla sääntelyllä ja kilpailukyvyllä

Matkailun kasvu vaatii työvoimaa, saavutettavuutta
ja investointeja

Matkailu on yksi Suomen merkittävimmistä kasvualoista ja maamme elinvoiman rakentajista. Vuonna 2025 matkailu toi Suomeen 16,7 miljardin euron kokonaiskysynnän, ja sen osuus bruttokansantuotteesta oli 2,5 prosenttia. Ala työllistää yli 150 000 ihmistä eri puolilla maata, mikä on 5,4 prosenttia kaikista työllisistä. Matkailu on myös keskeinen osa palveluvientiä ja huoltovarmuutta. Matkailu oli matkustustaseen mukaan 14 prosentin osuudellaan kolmanneksi suurin palvelujen vientierä vuonna 2025.

Matkailu tuo työtä, tuloja ja elinvoimaa koko Suomeen – siksi sen kasvun esteet on purettava nyt. Matkailun potentiaali on kuitenkin vielä suurelta osin hyödyntämättä. Oikeilla päätöksillä ala voi kasvaa merkittävästi ja vahvistaa koko Suomen taloutta.

Matkailuala on myös yksi Suomen merkittävimmistä vientialoista ja työllistäjistä. Sen kasvupotentiaali on suuri, mutta nykyinen sääntely ja verotus heikentävät alan kilpailukykyä. Suomen tulee varmistaa, että matkailualalla on reilu, ennakoitava ja kansainvälisesti kilpailukykyinen toimintaympäristö.

Suomen matkailualan liiton (SMAL) kuusi keskeistä tavoitetta.

1. Saavutettavuus ratkaisee matkailun kasvun

Suomen sijainti ja pitkät etäisyydet korostavat toimivien liikenneyhteyksien merkitystä. Kansainväliset yhteydet sekä sujuva kotimaan liikkuminen ovat keskeisiä ei pelkästään matkailun vaan koko suomalaisen elinkeinoelämän kasvulle.

Matkailun kehitys edellyttää investointeja liikenneverkkoon, toimivia ja asiakaslähtöisiä palveluita. Tie- ja raideliikenteen kehittäminen mahdollistaa sujuvamman liikkumisen ja laajemmat matkailupalvelut kotimaassa. Matkailu ei kasva ilman sujuvia ja toimivia maan sisäisiä ja kansainvälisiä yhteyksiä.

Tavoitteemme

  • Panostetaan koko maan kattaviin ja kansainvälisiin ympärivuotisiin liikenneyhteyksiin.
  • Kehitetään kaikkia liikennemuotoja (lento-, raide-, tie- ja meriliikenne) matkailun tarpeet huomioiden.
  • Varmistetaan myös alueiden saavutettavuus kansainvälisille työ- ja vapaa-ajanmatkustajille.
  • Lisätään investointeja matkailuun ja vahvistetaan Visit Finlandin resursseja.

Vaikutus

Kehitetään lento- ja meriyhteyksiä sekä kotimaan tie- ja raideliikennettä. Varmistetaan sujuvat, asiakaslähtöiset matkaketjut. Parempi saavutettavuus lisää matkailijavirtoja, investointeja ja talouden kasvua.

2. Kasvu edellyttää investointeja ja kansainvälistä näkyvyyttä

Matkailu on kasvuala, jonka kehitys vaatii pitkäjänteisiä investointeja, vahvaa markkinointia ja kilpailukykyistä Suomi-brändiä.

Tavoitteemme

  • Vahvistetaan Visit Finlandin resursseja kansainvälisessä markkinoinnissa.
  • Rakennetaan yhtenäinen ja vahva, omaleimainen Suomi-brändi kansainvälisesti, mikä erottuu alueen muiden maiden brändeistä ja mahdollistaa entistä selkeämmän viestin maailmalle ja vahvemman kilpailuaseman.
  • Tunnistetaan kansainvälisten yritystapahtumien ja kokous- ja kongressimatkojen kasvun potentiaali ja hyödynnetään sitä sekä matkailualalla että suomalaisen osaamisen ja vientiteollisuuden esittelyssä.

Vaikutus

Kun matkailuun investoidaan, se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Se tuo lisää matkailutuloja, vientiä ja työpaikkoja koko Suomeen.

Business Finlandin eri sektorien ja matkailualan yritysten yhteistyöllä saadaan lisää matkailutuloa ja suomalaiselle vientiteollisuudelle mahdollisuuksia esitellä osaamistaan.

3. Verotus tukemaan kilpailukykyä – Arvonlisäverotuksen epäkohdat poistettava

Matkailualan arvonlisäverotus on Suomessa tiukempaa kuin monissa kilpailijamaissa, mikä nostaa hintoja ja heikentää Suomen asemaa matkakohteena.

Tavoitteemme

  • Vaikutetaan aktiivisesti Euroopan komission ALV-uudistukseen niin, että EU-tason tulkinnat EU:n ALV-direktiivin soveltamisesta yhtenäistetään jäsenvaltioiden kesken
  • EU:n ALV-direktiivin (matkanjärjestäjän marginaaliveromenettelyn) kansallinen soveltaminen vaihtelee merkittävästi
  • Yritysten välisessä kaupassa Suomi soveltaa sääntöjä tiukemmin kuin monet kilpailijamaista, kuten Tanska. Tämän vuoksi kansainvälinen matkanjärjestäjä voi ostaa tanskalaiselta matkatoimistolta Suomessa toteutettavan matkakokonaisuuden halvemmalla kuin suomalaiselta matkatoimistolta. Tämä verovääristymä heikentää suomalaisten ns. incoming-matkatoimistojen kilpailukykyä suhteessa esim. tanskalaisiin kilpailijoihin, jotka paketoivat Suomessa toteutettavia matkoja kansainvälisten matkanjärjestäjien myytäviksi.
  • Uudistetaan marginaaliverotusmenettely kilpailuneutraaliksi ja niin että suomalaiset matkatoimistot voivat valita, noudattavatko ne myynnissään marginaaliverotusta vai palvelukohtaisia verokantoja.
  • poistetaan kilpailua vääristävät tulkinnat
  • selkeytetään yritysten välistä myyntiä koskeva verokohtelu
  • Yritysasiakkaiden tulee saada samat alv-vähennykset matkatoimistojen kautta ostetuista palveluista, kuin saisivat suoraan ostetuista palveluista
  • Matkailupalveluiden alennetut verokannat säilytetään ja niitä voidaan soveltaa myös ulkomailta Suomeen suuntautuvan ns. incoming-matkailun marginaaliveromenettelyssä
  • Varmistetaan, että myös EU:n ulkopuoliset toimijat noudattavat samoja sääntöjä
  • Lisää työllisyyttä ja verotuloja pitkällä aikavälillä

Vaikutus
Matkailu tuo työtä, kasvua ja elinvoimaa koko Suomeen – siksi sen kilpailukykyiset toimintaedellytykset on turvattava. Suomi on houkutteleva ja kilpailukykyinen matkailumaa.

4. Reilu kilpailu kaikille toimijoille

Matkailualalla eri toimijoita kohdellaan tällä hetkellä eri tavoin, mikä vääristää kilpailua ja nostaa hintoja. Luodaan matkailualalle reilu ja tasapainoinen sääntely-ympäristö, jossa eri toimijoita kohdellaan yhdenvertaisesti.

Tavoitteemme

  • Tasapuoliset pelisäännöt kaikille matkailutoimijoille niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla
  • Selvitetään, miten kaikki ennakkomaksuja vastaanottavat toimijat voidaan saattaa vastaavan kuluttajansuojan piiriin
    • Nykytilanne suosii joitakin toimijoita (esim. yksittäiset matkailupalvelujen tarjoajat vs. matkanjärjestäjät sekä globaalit netissä toimivat myyntialustat)
    • Epätasapaino näkyy hinnoissa ja kilpailussa
  • Varmistetaan, että EU-lainsäädäntöä valmisteltaessa:
    • Suomi ajaa aktiivisesti yritysten kilpailukykyä
    • Vältetään ylimääräinen kansallinen lisäsääntely
  • Luodaan kriisitilanteisiin (kuten pandemia) selkeät pelisäännöt ja vastuunjako
    • COVID-19 paljasti järjestelmän heikkoudet

Vaikutus

Reilu kilpailu, läpinäkyvät hinnat ja kestävä matkailuekosysteemi. Samat säännöt kaikille – reilu peli matkailussa.

5. Matkapaketteja myyvien maksukyvyttömyyssuojajärjestelmä uudistettava

Nykyinen malli perustuu raskaaseen vakuusjärjestelmään, joka sitoo yritysten pääomia ja vaikeuttaa erityisesti pk-yritysten toimintaa. Suomeen luotava matkailualalle oikeudenmukainen, joustava, ennakoitava ja yrityskokoa huomioiva maksukyvyttömyyssuojamalli.

Tavoitteemme

  • Uudistetaan maksukyvyttömyyssuoja joustavammaksi ja riskiperusteiseksi, jolloin huomioidaan yrityksen koko, historia ja liiketoimintamalli
  • Mahdollistetaan vaihtoehtoiset vakuusmallit (esim. rahastopohjainen ratkaisu)
  • Selvitetään siirtyminen rahastopohjaiseen tai hybridimalliin, jossa yksittäisen yrityksen vakuusrasitus kevenee; valtion rooli rahaston rakentamisen alkuvaiheessa varmistettava!
  • Parannetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston prosessien ennakoitavuutta ja tehdään niistä joustavampia, jolloin ne eivät estä kauppaa vaan mahdollistavat sen.
  • EU-sääntely – muun muassa juuri päivitetty matkapakettidirektiivi – toimeenpantava ilman kansallista ylilyöntiä – kuluttajansuoja turvaten, mutta yritysten kilpailukyky säilyttäen.

Vaikutus

  • Lisää investointeja ja kasvua matkailualalla
  • Parantaa erityisesti pk-yritysten toimintaedellytyksiä; valtaosa matkailuyrityksistä on pieniä ja keskisuuria – usein mikrotason – yrityksiä
  • Säilyttää kuluttajansuojan ilman yliregulaatiota

6. Työvoiman saatavuus taattava

Matkailun kasvu edellyttää osaavaa henkilöstöä. Kotimainen työvoima ei yksin riitä kattamaan kasvavaa tarvetta, joten Suomen on aktiivisesti houkuteltava ulkomaisia osaajia.

Työperäinen maahanmuutto on välttämätöntä. Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa laajasti erilaisiin töihin, erityisesti perus- ja asiakaspalvelutehtäviin, ei vain korkeakoulutusta edellyttäviin asiantuntijatehtäviin. Kansainvälinen kilpailu työntekijöistä on kovaa, joten varsinkin pk-yritysten rekrytointimahdollisuuksia on helpotettava ja nopeutettava.

Tavoitteemme

  • Parannetaan työvoiman saatavuutta ja liikkuvuutta. Työperäisen maahanmuuton edellytyksiä helpotettava.

Vaikutus

  • Matkailu työllistää yhä enemmän. Matkailun työllisyysvaikutusten odotetaan kasvavan 164 000 henkilöön, eli yhteensä noin 10 prosenttia ajalla 2024–2028.
  • Kansainvälinen työvoima tuo tietotaitoa uusien vetovoimaisten tuotteiden kehitykseen sekä uutta osaamista suomalaiseen palvelukulttuuriin ja palvelujen kielivalikoimaan.

Lataa SMALin eduskuntavaalitavoitteet itsellesi