Etusivu > SMAL > Yksin, kaksin tai perheen kanssa - Suomalaiset matkustavat syyslomalla vilkkaasti lähelle ja kauas
Menneet uutiset
12.10.2015 9.00

Yksin, kaksin tai perheen kanssa - Suomalaiset matkustavat syyslomalla vilkkaasti lähelle ja kauas

Eniten suomalaiset tekevät syyslomien aikana lyhyitä, enintään 3 vuorokauden mittaisia matkoja. Tasaisen suosittuja ovat matkat niin kotimaassa, lähialueille kuin Euroopan kaupunki- ja rantalomakohteisiin.

Koulujen syyslomat eivät ole merkittävin syy suomalaisten vapaa-ajanmatkustukseen lokakuussa. Tämä käy ilmi Suomen matkatoimistoalan liitto SMALin yhdessä jäsenyritystensä kanssa tekemästä kyselystä. Silti yli puolet kyselyyn vastanneista (53 %) sanoo matkailevansa juuri lokakuun syyslomien aikana. Matkalle lähtevistä 46 prosenttia kertoo kuitenkin, että matkan mahdollistaa koulujen ja oppilaitosten syysloma. Perheen kanssa lomaileekin 42 prosenttia kaikista kyseisenä ajankohtana matkan tekevistä. Toiseksi yleisin kokoonpano matkaseurueelle on kaksi henkilöä, eli matkaan lähdetään puolison tai kumppanin kanssa (35 %). Ystävien kanssa matkustaa tuona ajankohtana 12 prosenttia, yksin 9 prosenttia ja ryhmän kanssa vajaat 2 prosenttia matkalle lähtevistä.

Eniten suomalaiset tekevät syyslomien aikana lyhyitä, enintään 3 vuorokauden mittaisia matkoja (50 %). Viikon mittaisia tai sitä pidempiä matkoja tekee lähes 33 prosenttia matkakyselyyn myönteisesti vastanneista. Kotimaassa matkailee noin 30 prosenttia, mutta yleisimmin (34 %) lomamatka suuntautuu Euroopan-kohteisiin (mukana myös Turkki ja Venäjä). Suosittuja syyslomakohteita ovat myös Baltia (14 %) ja Pohjoismaat (13 %). Kaukokohteisiin suuntaa yli 8 %, niistä jotka ovat syyslomamatkan tekemässä. 

Perheet tekevät hyvin monenlaisia syyslomamatkoja, ja suosittuja ovat niin kotimaanmatkat (37 % matkailevista perheistä), Euroopan-kohteisiin suuntautuvat matkat (29 %) kuin lähialueille eli Baltiaan ja muihin Pohjoismaihin suuntautuvat matkat (29 %). Lentomatkojen ohella perheiden suosiossa ovat selvästi myös laivamatkat, kun 35 % matkailevista perheistä valitsee syysloman viettotavaksi laivamatkan tai risteilyn.

Puolison tai kumppanin kanssa matkustavat samoin kuin yksin matkustavat suosivat selvästi Euroopan-kohteita, sillä noin 37 prosenttia näistä matkailijatyypeistä suuntaa Keski- ja Etelä-Euroopan kaupunki- ja rantakohteisiin syysloma-aikana. Molempien ryhmien edustajat matkustavat ahkerasti myös kotimaassa (noin 30 %). Yksin matkustavat ovat edellä mainituista se ryhmä, joka suuntaa muita useammin lomallaan kaukokohteisiin (12 % yksin matkustavista).

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, Suomen matkatoimistoalan liitto ry, puh. 040 575 1303, sekä SMALin jäsenyritykset http://www.smal.fi/fi/Jasenisto .

---------------------------------

Syyslomakyselyn toteutti Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL yhdessä jäsenyritystensä kanssa. Kyselyä ovat jakaneet sosiaalisen median ja internet-sivujen kautta niin matkatoimistot ja matkanjärjestäjät kuin muut matkailualan toimijat kuljetusyhtiöistä ja muista matkailupalveluiden tuottajista matkailualan oppilaitoksiin. Vastauksia 28.9.–4.10.2015 toteutettuun kyselyyn saatiin 2 144.