Etusivu > SMAL > Eurooppa suomalaisten suosiossa - Top 10 matkakohteet vuonna 2015
Menneet uutiset
14.1.2016 9.00

Eurooppa suomalaisten suosiossa - Top 10 matkakohteet vuonna 2015

Top Ten matkakohdealueet Suomesta 2015 - Infograafi.pngTop Ten matkakohdealueet Suomesta vuonna 2015 - Infograafi

Eurooppa on vuodesta toiseen suomalaisten suosiossa. Viime vuonna sinne tehtiin lähes 530 000 valmismatkaa. Euroopan osuus koko valmismatkalomailusta oli vuonna 2015 lähes 70 %.

Suosituimpina kohdemaina Euroopan alueella ovat säilyneet Espanja (lähes 43 % alueen kaikista valmismatkoista) ja Kreikka. Espanjan-matkoja tehtiin yhteensä lähes 226 000, joista valtaosa, noin 194 000 matkaa, suuntautui Kanariansaarille. Toinen merkittävä alueen matkailukohteista on entiseen tapaan Kreikka. Matkustajamäärä Kreikkaan oli vuonna 2015 lähes 160 000. Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan tehtyjen matkojen kokonaismäärä oli liki 135 000. Turkkiin matkustettiin aiempien vuosien tapaan vilkkaasti ja matkustajia sinne meni viime vuonna noin 105 000. Turkki onkin Kreikan rinnalla erittäin suosittu kesäkohde. Yli 78 % alueen kaikista matkoista suuntautui Turkkiin. Alueen toiseksi vetovoimaisimmaksi kohteeksi nousi Arabiemiirikunnat, jonne matkusti lähes 12 000 matkailijaa. Kaukokohteisiin myytiin noin 94 000 valmismatkaa. Näistä noin 54 % suuntautui Thaimaahan.

Suosituksi matkustustavaksi ovat tulleet myös risteilyt esimerkiksi Välimeren ja Karibian-alueella.  Euroopan alueella risteili tämän tilaston mukaan viime vuoden aikana lähes 8 600 suomalaismatkailijaa ja kaukokohteissa reilut 3 100 matkustajaa.   

Tämän tilastoinnin piirissä olevien matkojen kokonaismäärä vuonna 2015 oli noin 754 700. Määrä laski edellisvuoteen verrattuna noin 14 prosenttia. Sen sijaan mukana olevien matkanjärjestäjien liikevaihto laski vain vajaat yhdeksän prosenttia, mikä merkitsee alan toimijoiden kannattavuuden parantumista. Valmismatkatarjontaa oli selvästi suhteutettu jo etukäteen haasteelliseksi tiedettyyn suomalaisten taloustilanteeseen.

Vuoden 2015 Top ten –lista

  1. Espanja/Kanaria/Baleaarit: 225 942 matkustajaa
  2. Kreikka: 156 270 matkustajaa
  3.  Turkki: 105 611 matkustajaa
  4.  Thaimaa: 50 640 matkustajaa
  5.  Italia: 22 891 matkustajaa
  6.  Portugali/Madeira/Azorit: 19 217 matkustajaa
  7.  Kypros: 15 383 matkustajaa
  8.  Kroatia: 12 786 matkustajaa
  9.  Arabiemiirikunnat: 11 983 matkustajaa
  10.  Itävalta: 11 685 matkustajaa

 

Tilastoinnista

SMAL ja sen edeltäjä SMY ovat koonneet valmismatkatilastoja jo vuodesta 1965 lähtien. Matkailu alana on muuttunut noista päivistä merkittävästi. Valmismatkat ovat muuttaneet aikojen saatossa muotoaan ja perinteisten matkapakettien ohella myydään entistä enemmän omatoimisia lento+hotelli- tai vastaavan tyyppisiä kokonaisuuksia matkatoimistojen tai internetin kautta. Nämäkin ovat valmismatkoja. Matkustajat räätälöivät myös entistä enemmän itse omien toiveidensa mukaisia matkakokonaisuuksia.  Nämä matkat eivät kuitenkaan sisälly vielä nykyisellään tämän tilastoinnin lukuihin. Tilanne tulee tältä osin kuitenkin muuttumaan viimeistään vuonna 2018, jolloin uusi valmismatkalainsäädäntö kasvattaa sen piiriin kuuluvien matkojen määrää. Suurin osa tilaston matkustusluvuista muodostuu sarjatuotantoon perustuvien valmismatkojen* myynnistä. Tämän vuoksi esim. suositut eurooppalaiset kaupunkikohteet eivät näy tässä tilastossa oikeassa suhteessa.

Lisätietoja:

Heli Mäki-Fränti, SMAL p. 09/4133 3550  

Päivi Laatikainen-Mattsson, SMAL p. 09/4133 3540

* Valmismatkalla tarkoitetaan tässä matkanjärjestäjän ennalta suunnittelemaa, vähintään kaksi vrk kestävää ulkomaille suuntautuvaa matkakokonaisuutta, joka sisältää vähintään lentokuljetuksen ja majoituksen. Valmismatkalainsäädännön mukainen valmismatkakäsite on edellä mainittua laajempi. Tilastoiviin lukuihin eivät siis sisälly kaikki edellä mainitun lainsäädännön mukaiset valmismatkat. Lukuihin eivät sisälly myöskään pelkät majoitus- tai kuljetuspalvelut. 

Tiedostot