Etusivu > Palvelut > Matkailun riskit ja niiden hallinta
Menneet koulutukset
8.10.2014 9.00–17.00

Matkailun riskit ja niiden hallinta

Ihmisillä on tarve matkustaa. Se ei hevillä poistu, vaikka välillä voisi tuntua turvallisimmalta jäädä kotisohvalle. Maailma vaikuttaa päivä päivältä yhä arvaamattomammalta. Luonto ei toimi kuten ennen. Tästä voi seurata mm. tautiepidemioita ja luonnonkatastrofeja. 

Useat tahot tekevät työtä, jotta matkustaminen olisi uhkakuvista huolimatta mahdollisimman turvallista. Jos osataan ottaa jo ennakkoon huomioon suurimmat riskitekijät ja tahot, joilta apua tarvittaessa saa, voidaan matkustajat lähettää maailmalle turvallisin mielin.

Matkanjärjestäjän on huolehdittava matkalaisistaan matkan alusta loppuun saakka. Vastuu ei kuitenkaan ole rajaton. Tämän vuoksi on tärkeää hahmottaa, missä kulkevat vastuun rajat. Mihin saakka asiakasta on avustettava esim. silloin, kun kohteessa riehuu hirmumyrsky tai tulivuorenpurkauksesta seurannut tuhkapilvi pitkittää kotiin pääsyä tai kohteessa puhkeaa tautiepidemia. Entäpä jos lomalainen on itse telonut itsensä?

Smalser Oy on kerännyt useita asiantuntijoita kertomaan näistä asioista. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! 

Ilmoittaudu tästä

Tiedostot